samisoster

Joulun mietteitä

Meinasin että kirjoitan joulunajan alkoholin käytöstä ja mitä kaikkea vähempi kivaa se voi mukanaan tuoda. Ajatus tästä kuitenkin muuttui kun tutkin tätä joulun perinnettä ja historiaa Suomessa. Alkoholin yletön käyttö on ollut joulun ajalla mukana vahvasti jo 1800-luvulta saakka, joten ei ole mikään ihme että se väärinkäyttö on siirtynyt sukupolvelta toiselle vaikka muoto onkin saattanut […]

Joulun mietteitä Read More »

SOTE-uudistus – saamelaisten perustuslailliset osallistumisoikeudet aiotaan antaa saamenkielisille

Sote-uudistus on kuluvan syksyn aikana nytkähtänyt eteenpäin. Kesäkuussa lausuntokierrokselle lähetetyn laajan lakipaketin lausunnonantoaika päättyi syyskuun loppupuolella ja lausuntojen pohjalta viimeistelty lakikokonaisuus annettiin lokakuun puolivälissä arvioitavaksi lainsäädännön arviointineuvostolle, joka antoi asiasta lausuntonsa muutama viikko sitten. Suomen hallituksen tavoitteena on antaa asiasta lakiesitykset eduskunnalle vielä tämän vuoden puolella. Eduskunnan toivotaan päättävän lakikokonaisuudesta ensi vuoden syksyyn mennessä ja

SOTE-uudistus – saamelaisten perustuslailliset osallistumisoikeudet aiotaan antaa saamenkielisille Read More »

Perheloma saamelaisille lapsiperheille 7.-12.3.2021

Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry ja SámiSoster ry järjestävät perheloman Rokua Health & Spassa, Rokualla 7.-12.3.2021. Perheloma on tarkoitettu perheille, joissa molemmat tai toinen vanhemmista ovat saamelaisia. Lomaan sisältyy täysihoito, majoitus perhekoon mukaisissa huoneissa, lomapaikanallasosaston ja kuntosalin käyttö, yleinen vapaa-ajan ohjelma ja ryhmän ohjelma. Perhelomilla 1-3 vuotiaiden lastenhoito (4 x 2h). Lomalla on yksi saamenkielinen

Perheloma saamelaisille lapsiperheille 7.-12.3.2021 Read More »

Saamelaisten sote-palvelujen kehittämisessä tarvitaan jo askelia eteenpäin

Millaista on olla saamelainen, kysyi eräs opiskelija minulta pari vuotta sitten, kun haastatteli opinnäytetyötään varten. Vastasin hänelle, että ”koska olen saamelainen, eikä minulla ole kokemusta muusta, niin tuohon kysymykseen on vaikea vastata, ei ole vertailukohdetta enkä voi olla muuta kuin saamelainen ja olen siitä ylpeä”. Meillä saamelaisilla, kuten kaikilla kansoilla, on omat arvot, normit, säännöt,

Saamelaisten sote-palvelujen kehittämisessä tarvitaan jo askelia eteenpäin Read More »

SOTE-uudistus – toivoton tapaus?

Pitkään valmisteltua ja eduskunnassakin kertaalleen perustuslaillisiin ongelmiin kompastunutta sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnon ja palvelurakenteen uudistamishanketta ollaan nostamassa uudelleen jaloilleen. Alun perin vain sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevaksi tarkoitetun hankkeen ohella on nyttemmin aikomus toteuttaa myös maakuntauudistus, jonka myötä Suomeen perustetaan 18 maakuntaa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun lisäksi maakunnille aiotaan siirtääuseita valtion aluehallintoviranomaisten nyt hoitamia tehtäviä kuten

SOTE-uudistus – toivoton tapaus? Read More »

Suomessa on edelleen useita ihmisoikeusongelmia – 24 järjestöä jätti yhteisen raportin YK:lle taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien lukuisista puutteista

Yhteensä 24 suomalaista kansalaisjärjestöä on jättänyt kaikkien aikojen ensimmäisen yhteisen varjoraportin YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien (TSS)* komitealle. Varjoraportti välittää komitealle kansalaisjärjestöjen keräämiä tietoja siitä, että monet taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet jäävät Suomessa toteutumatta. Tällaisia ovat esimerkiksi puutteet sosiaaliturvan tasossa ja yhdenvertaisessapääsyssä terveydenhuoltoon. Monet järjestöjen nyt esiin nostamista epäkohdista ovat sellaisia, joista YK on

Suomessa on edelleen useita ihmisoikeusongelmia – 24 järjestöä jätti yhteisen raportin YK:lle taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien lukuisista puutteista Read More »