Saamelaiset kokoontuivat 100 vuotta sitten, 6.2.1917, ensimmäiseen pohjoismaiseen saamelaisten konferenssiin Norjan Trondheimiin porosaamelaisnaisen Elsa Laula Renbergin kutsusta. Asialistalla olivat tuolloin poronhoitoon liittyvät kysymykset, koulutus ja yhteiskunnalliset asiat. Tuo rohkea, vahva nainen oli edelläkävijä ajaessaan saamelaisten ja naisten oikeuksia silloisessa yhteiskunnassa. Saamelaisten poronhoito, saamelaisten oikeudet ja saamelainen kulttuuri olivat uhattuja monelta taholta ja hän kokosi saamelaiset yhteen, taistelemaan yhdessä. Hän on kirjoittanut taistelusta vuonna 1904 julkaistussa kirjassa Inför Lif eller Död. Hän nosti esille monia ongelmia ja haasteita, joita saamen kansa kohtasi. Kun katsoo tätä satavuotistaivalta, tuolloin esille nostetut asiat ovat nyt, vuonna 2017 edelleen ajankohtaisia meille saamen kansalle.
Elsa Laula Renberg nosti rohkeasti esiin asioita, jotka uhkasivat saamelaisten oikeuksia maahan ja veteen, mahdollisuuksia poronhoidon harjoittamiseen, monia hyvinvoinnin ja terveyden uhkia, kuten alkoholiin, köyhyyteen ja terveyteen liittyviä asioita sekä saamelaislasten ja nuorten tarvetta koulutukseen. Hän nosti esille saamelaisten osaamisen ja lahjakkuuden ja kannusti saamelaisia opiskelemaan sekä työskentelemään yhdessä omien oikeuksiensa puolesta.
Kun tarkastelen saamen kansan hyvinvointiin liittyviä asioita Sápmi100 -vuonna, näen samalla tavalla uhkakuvia ja haasteita meidän oikeuksiemme toteutumisessa, meidän hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä ja meidän yhteisömme vahvuuteen ja kielemme säilymiseen liittyvissä asioissa. Tuolloin 100 vuotta sitten nousi voimakkaasti esille saamelaisjärjestöjen ja yhdessä tekeminen tarve saamen kansan asioiden edistämisessä ja se korostuu edelleen ja yhä vahvemmin.
Paljon on tapahtunut 100-vuotistaipaleella saamelaisten oikeuksien ja yhteistyön saralla. Tänä päivänä perustuslaki turvaa saamelaisille Suomen ainoana alkuperäiskansana oikeuden omaan kieleen ja kulttuuriin ja niitä koskevaan itsehallintoon saamelaisalueella. Saamen kielellä on virallinen asema ja saamen kieltä ja saamenkielellä voi opiskella koulussa ja monet muutkin asiat ovat edenneet. Kaikkiin kolmeen pohjoismaahan on asetettu saamelaiskäräjät, jotka ovat perustaneet yhteistyöelimeksi saamelaisten parlamentaarisen neuvoston. On perustettu saamelainen korkeakoulu, tutkimustoiminta on edistynyt, on julkaistu saamenkielellä kirjallisuutta ja opetusmateriaalia jne. Saamelaisneuvosto, joka on Suomen, Norjan, Ruotsin ja Venäjän saamelaisten keskusjärjestöjen yhteinen elin, täyttää tänä vuonna 61 vuotta. Saamelaisneuvosto pitää helmikuun ensimmäisellä viikolla 21. saamelaiskonferenssin Trondheimissä, teemalla ”oktasaš Sápmi”. Kaikissa näissä meidän organisaatioissamme on yhteisenä tehtävänä -saamelaisten oikeuksien sekä saamelaisten oman kielen ja kulttuurin turvaaminen ja edistäminen-.
Kun tarkastelen saamen kansan hyvinvointiin liittyviä asioita Sápmi100- vuonna, näen Elsa Laula-Renbergin tavoin uhkakuvia ja haasteita meidän oikeuksiemme toteutumisessa, meidän hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä ja meidän yhteisömme vahvuuteen ja kielemme säilymiseen liittyvissä asioissa. Tuolloin 100 vuotta sitten nousi esille voimakkaasti saamelaisjärjestöjen ja yhdessä tekeminen tarve saamen kansan asioiden edistämisessä ja se korostuu edelleen ja yhä vahvemmin.
SámiSoster ry:n perustamisesta on kulunut tänä vuonna 20 vuotta. Yhdistyksen taival on myös ollut kivinen ja työläs. Meillä toiminnan keskiössä on saamelaisten ihmisten sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Aloittaessamme toimintaamme asetimme tavoitteiksi, että saamelaisten sosiaali- ja terveysalan palvelut sekä järjestölähtöinen auttamistoiminta järjestetään saamelaisten omalla äidinkielellä sekä suunnitellaan ja toteutetaan sellaisin toimintamuodoin, jotka perustuvat saamelaisten opittuihin, yhteisiin ja perittyihin arvoihin, uskomuksiin, normeihin ja elämäntapoihin. Olimme hyvin tarkoin pohtineet niitä ja niiden perustana oli ja on edelleenkin, että saamelaisten omakielisyys ja kulttuurinen ymmärrys korostuvat erityisesti sosiaali- ja terveysalalla, joissa käsiteltävät asiat ovat hyvin henkilökohtaisia ja vaikeasti kommunikoitavia vieraalla kielellä. Sosiaalisissa ja terveydellisissä ongelmissa korostuu myös yksilön tarve tulla ymmärretyksi oman kulttuurinsa ja yhteisönsä jäsenenä. Meidän ei ole tarvinnut heittää romukoppaan tuolloin asetettuja perusteita, vaan ne viitoittavat järjestön toimintaa edelleen, koska ovat ajankohtaisia ja perusteltuja.
100-vuotiaassa Suomessa on nyt meneillään saamelaisten elämään ja arkeen laajasti vaikuttavia lainsäädäntö- ja muita kehittämishankkeita. Mitä ihmettä onkaan tapahtunut Suomessa, koska saamelaisten oikeuksien edistämisessä ja toteuttamisessa näyttää olevat niin monia esteitä ja haasteita. Esimerkiksi juuri julkaistun pohjoismaisen saamelaissopimuksen käsikirjoitus on vain varjo siitä saamelais-suomalais-norjalais-ruotsalais-asiantuntijaryhmän 12 vuotta sitten luovuttamasta luonnoksesta. Se pelottava sote- ja maakuntauudistus tuo mukanaan suuria ja mullistavia asioita, joiden vaikutuksia saamelaisten arkeen emme osaa vielä edes kuvitella. Mutta lukea me osaamme, että lakiesityksissä ja suunnitelmissa saamelaisten perusoikeudet rajataan vain kielikysymyksiksi ja saamelaisten vaikutusmahdollisuudet maakuntauudistuksessa on rajattu näennäiseen vaikuttamistoimielimeen, joka tekisi ehdotuksia, mutta sen esityksiä ei tarvitse huomioida. Siis kahvistelupiiriin kyllä kelpaavat saamelaisetkin! Saamelaisten poronhoitoa mitätöidään sanomalla, ettei sellaista Suomessa ole, vaan kaikki poronhoito on samanlaista porotaloutta. Odotankin, että eduskunnan perustuslakivaliokunta käsitellessään lakiesityksiä, punnitsisi niitä erittäin tarkoin saamelaisten perusoikeuksen näkökulmasta.
100-vuotiaassa Suomessa ilmenee saamelaisten kannalta hyvin huolestuttava ja pelottavakin piirre eri viranomaisten toiminnassa. Saamelaisia koskevissa asioissa kysytään ja kuullaan vain saamelaiskäräjiä. Miksi näin. Onhan suomalaisillakin tuhansittain järjestöjä, jotka tuovat esille asioita, kehittämistarpeita ja -keinoja. Eivät toimijoina ole yksinomaan Suomen eduskunta ja hallitus. Saamelaisillakin täytyy olla moniääninen verkosto oikeuksien puolustamisessa ja järjestöjä pitää kuunnella, onhan järjestöissä se ruohonjuuritason ääni ja asiantuntemus. Meillä työkenttä on laaja eikä sitä helpota se, että tämän yhteiskunnan toimintaa määrää aika pitkälle raha, tehokkuus ja taloudellisuus. Saamelaisen alkuperäiskansan kulttuurin, hyvinvoinnin, kulttuuriin kuuluvien elinkeinojen ja kielen säilymisen ja kehittymisen kannalta nämä lähtökohdat ovat huonot ja tuhoisatkin.
Tervehdin Sápmi100 ja 100-vuotiasta Suomea toteamalla, että se polku, jonka Elsa Laula Renberg avasi, on pysynyt avoimena, mutta polulla on paljon kiviä ja jopa kallioitakin. Niiden kääntämiseksi ja polun tasoittamiseksi me tarvitsemme saamelaisyhdistyksiä. Polun tasoittamiseksi me tarvitsemme myös valtakunnan, alueen ja paikallistason poliittisia päättäjiä, eri viranomaisia ja virkamiehiä, mikäli saamelaisen alkuperäiskansan elämisen ehdot aiotaan turvata. Haastankin teidät työskentelemään saamelaisten oikeuksien turvaamiseksi ja saamelaisjärjestöt toimimaan saamelaisten äänitorvena, nostamaan esille epäkohtia ja kehittämistarpeita sekä vahvistamaan meidän kansamme yhteisöllisyyttä ja identiteettiä. Myös seuraavat 100 -vuotta.
Olu lihkku Sápmi100, paljon onnea Suomi100.
Inarissa saamelaisten kansallispäivänä 2017
Ristenrauna Magga,
Sosiaalineuvos, vt. toiminnanjohtaja