Valtakunnallinen vanhusten viikko 2017

Viikko 40 oli Suomessa Vanhustyön keskusliiton lanseeraama valtakunnallinen vanhusten viikko. Ja teemaviikon huomioiminen myös SámiSoster ry:n toiminnassa on muodostunut jo perinteeksi. Tänä vuonna viikon teemana oli ”Ikäpolvet yhdessä”.

Viikon aikana pidetyissä virtapiireissä ikäpolvien välinen vuorovaikutus oli esillä, mm. keskiviikkona 4.10. Peltovuoman koululla pidetyssä virtapiirissä mukana olivat myös koulun oppilaat. Virtapiiriin osallistujat askartelivat koululaisten ja opettajien kanssa, ja lopuksi koululaiset esittivät laululeikin riekoista saamenkielellä. Lasten osallistuminen virtapiirin toimintaan on aina yhtä mukavaa, kertoivat ikäihmiset, on hauska nähdä lapsia, koska omat lastenlapset ovat kaukana, ja osalla jo aikuisia. Lasten ja ikäihmisten yhdessä oleminen oli luonnollista, eikä esiintymistä tarvinnut jännittää.

Jo perinteeksi muodostunut vanhusten viikon tapahtuma järjestettiin sunnuntaina 8.10.2017 klo 11 alkaen messulla Enontekiön kirkossa. Kirkon jälkeen kokoonnuttiin seurakuntakodille nauttimaan yhdessä lounasta, ja jälkiruuaksi täytekakkukahvit.

Kaikki valmiina vieraita varten!
Kaikki valmiina vieraita varten!

Ohjelmassa seurakuntakodilla oli vapaamuotoista keskustelua, tuttujen tapaamista, ja toivottujen virsien laulamista. Osallistujia tapahtumassa oli noin 65 osallistujaa ympäri laajaa kuntaa, Iitosta Nunnaseen ja Ylikyröstä Näkkälään, ja näiden väliltä.

Tapahtumassa sisarukset saivat mahdollisuuden tavata toisiaan, ystäville luotiin mahdollisuus nähdä pitkästä aikaa ja jokaiselle osallistujalle luotiin mahdollisuus tutustua myös uusiin ihmisiin.

Yhteislaulua!
Yhteislaulua!

Vanhusten viikon tapahtumaan kuljetukset tilattiin paikallisilta yrittäjiltä, ja yhteistyökumppanina oli Enontekiön seurakunta.
Suuret kiitokset kaikille, jotka mahdollistivat hienon tapahtuman!

Leena