Birgen ruovttus – Pärjään kotona toiminnan ajankohtaista

luovatupa talviVuosi 2016 on hyvässä vauhdissa, vaikka aurinko armas kyllä antaa odottaa itseään. Vuosien saatossa vakiintuneet työmuodot toiminnassamme jatkuvat entiseen tapaan, ja koko ajan mietimme, miten voisimme toimintojamme kehittää.

Luovatuvalla edessä on yksi kevään virstanpylväistä, perinteinen Marjanpäivän viikonloppu. Ovet ovat avoinna koko viikonlopun ja jos entiset kävijämäärät toteutuvat, useat sadat ihmiset käyvät tutustumassa Luovatuvan tarjontaan. Marjapäivien kävijöille tarjotaan kahvilan palveluita, arpajaisia ja tietenkin myös perinteiset kirpputoripöydät ovat ostoksia tekevien käytettävissä.

Omaishoitajille jatkuvat vertaistapaamiset kuukausitapaamisten merkeissä tiistaina 15.2. klo 10.30 alkaen. . Sinne ovat tervetulleita niin entiset osallistujat kuin uudetkin tulokkaat. Parin tunnin tapaamisessa keskustellaan päivän polttavista, omaishoitajia koskevista asioista ja kahvistellaan. Mahdollisuus on jakaa omia kuulumisia, jos haluaa. Tärkeintä on kokoontua yhteen samanlaisessa elämäntilanteessa olevien kanssa, ja irtautua kodin rutiineista edes hetkeksi.

 

omaishoitajat ulkonaToukokuun 2.-4. päivinä järjestämme saamelaisalueen omaishoitajille jo perinteiseksi muodostuneen virkistysleirin Kiilopäällä, Tievatuvalla. Ilmoittautumisia odotan 15.4. mennessä, ja annan mielelläni lisätietoa leiristä.
Elo-syyskuun vaihteessa järjestetään tuettu loma Ylläksen maisemissa yhdessä Maaseudun lomahuolto ry:n kanssa. Siihen ilmoittautuminen tulee ajankohtaiseksi myöhemmin. Lisätietoa lomasta tulee mm. SámiSoster ry:n netti- ja Facebook-sivuille ja myös minulta saa tarvittaessa tietoa asiasta.

Helmikuun loppupuolella lähetimme enontekiöläisille, vuonna 1951 tai aikaisemmin syntyneille kyselyn, jossa kyseltiin mm. ikäihmisten toiminnasta Enontekiöllä. . Samaan kirjeeseen oli laitettu myös Enontekiön kunnan kysely Enontekiön sivukylien asumisolosuhteista, ja ikäihmisten tulevaisuuden suunnitelmista asumiseen liittyen.
Kunhan saamme kyselyt analysoitua, niin tiedotamme tuloksista, ja kehitämme toimintaamme kyselyn tulosten perusteella. Kaiken kaikkiaan lähetimme oman kyselyn 443 henkilölle ja kunnan kyselyn 282 henkilölle. Vastausprosentti oli kyselyssä 32,9 %, ja kunnan asumiskyselyssä 32,5%. Suuri kiitos jo tässä vaiheessa kaikille kyselyyn vastanneille.

Ikäihmisten virtapiirit jatkuvat toukokuun loppuun saakka jo tutun kaavan mukaan, poikkeuksena pääsiäisviikko, viikko 12 jolloin virtapiirejä ei ole ollenkaan. Kevätkauden päättäjäiset ovat sitten viikolla 22, paikkaa ja tarkempaa aikaa ei ole vielä päätetty.

Jos Teillä, hyvät lukijat, nousee mieleenne joitakin kehittämisideoita, tai mielessänne on kysymyksiä koskien toimintaamme, olen enemmän kuin valmis auttamaan ja kuuntelemaan. Minut saa parhaiten kiinni puhelimitse.

 

Yhteydenottoja odottaen, Hetassa Marjanpäivän aattona 11.3.

Leena Palojärvi