On huhtikuinen tiistai aamu, Mokta-tuvalla on ruuan jako päivä ikäihmisille. Ajoissa täytyy alkaa ruuantekoon, jotta se olisi valmiina noudettavaksi puolen päivän aikaan. On jos jonkinmoista hommaa, aika menee kuin siivillä, pian onkin jo kiire. Olenhan muistanut muistaa suolan, kertaan ruokaohjetta vielä moneen kertaan, eikun ruuat uuniin. Pussitan leivät valmiiksi. Odotan kun ruokaa uunissa kypsyy, on minun aamukahvin vuoro.
Kaikki on valmista vähän ennen kahtatoista, jo kuuluukin oven läpi iloinen puheensorina. Siellä jo muutama ihminen onkin odottamassa, joko ruuan jako alkaa. Kurkkaan ikkunasta, he huomaavat minut ja nostavat kättä. Jokainen pitää kyllä turvaväliä toisiinsa, kaikilla on hanskat kädessä, joillakin on huivi naaman edessä. Siellä he muutaman sanan, eiväthän he ole nähneet karanteenin vuoksi toisiaan pitkään aikaan. Tuon heille ruokapussukat, kiittävät, silmät loistaa kirkkaina, näen kuinka tämä pienikin ele antaa heille voimia jaksaa tämä poikkeustila. Siinä sitten yhdessä vaihdamme kuulumiset, iloinen naurunremakka valtaa pihan. Jokainen lähtee hymyillen kotia kohti, toiset kävellen toiset autollaan.
Inga Äärelä