Poronhoitajankin tulee huolehtia omasta hyvinvoinnistaan

Olen työskennellyt kaksi vuotta SámiSoster ry:n kiinnostavassa Buorre boahtteáigi -projektissa. Kohderyhmääni kuuluvat saamelaiset poronhoitajat ja heidän puolisonsa. Projektin tavoitteena on lisätä koko poronhoitoyhteisön hyvinvointia. Lisäksi sen toivotaan kehittävän yksittäisen poronhoitajan itseymmärrystä niin, että hän alkaisi nykyistä enemmän huolehtia itse itsestään.

Hyvinvointi on laaja-alainen asia, ja siihen kuuluvat mm. ravinto, uni, sosiaalisuus, henkinen hyvinvointi ja liikkuminen. Olenkin järjestänyt hyvinvointipäiviä poronhoitajille, joissa näiden aiheiden lisäksi on käsitelty sekä talous- ja velkaneuvontaa että henkistä hyvinvointia.

Minulle liikkuminen on ollut aina ”oma juttu”, ja siksi tiedän liikkumisen vaikutukset kehoon ja hyvinvointiin. Poronhoito on ollut osa minua koko elämäni, ja sen vuoksi haluaisin tuoda liikkumisen myös poronhoitajien arkipäivään ja näin tukea heidän jaksamistaan.

Niinpä olen järjestänyt poronhoitajille kokonaisia hyvinvointiviikonloppuja, jotka ovat olleet hyvin liikuntapainotteisia ja jotka ovat sisältäneet myös ravintotietousluentoja. Facebook-sivun kautta olen jakanut erilaisia liikkumaan innostavia videoita, joissa opetan perusliikkeitä, joilla kuntoilun voisi aloittaa.

Otetaan muutama esimerkki ohjaamisestani: Ajatellaan, että sinulla, poronhoitaja, on ollut kova vetopäivä erotuksessa, että olet ollut jalkojen päällä monta tuntia ja että olet vetänyt poroja, jolloin jalkasi ja ylävartalosi ovat ollut lujilla.

1. liike: Mene etunojaan ja ota käsillä tiskipöydän laidasta kiinni ja vie jalat taakse suoraksi ja ala vuorotahtiin askeltamaan jalat paikallaan (pumppaamalla) niin, että kantapää koskettaa vuorotahtiin lattian pintaa 3 x 10 kertaa.

2. liike: liikkeessä jatka samassa asennossa ja tee vastaliikkeitä ylävartaloon. Toisin sanoen seiso pöytää vasten etunojassa, pidä jalat paikallaan ja punnerra koko yläkehoa pöytää kohden. Ylös noustessasi työnnä kädet suoriksi ja samalla pyöristä yläselkää 3 x 10 kertaa.

Saamenkielisessä radio-ohjelmassa olen kertonut ravintoterapeutin ohjeiden mukaisesti, mitä syömistä voisit ottaa mukaan pitkälle, päivän mittaiselle moottorikelkkamatkalle. Useimmat ovatkin tietoisia ruokarytmin tärkeydestä ja sen vaikutuksesta jaksamiseen, vaikka ruokailuaikojen rytmittäminen maastossa on haasteellista.

Työskennellessäni mahtavassa ja haastavassa yhteistyössä poronhoitajien kanssa tarkoituksenani on saada erityisesti nuoret poronhoitajat miettimään muutakin kuin vain porojen hyvinvointia. Nyt, kun eletään moottoriajoneuvojen aikakautta, kaikki poronhoitajat iästä riippumatta joutuvat pohtimaan sitä, miten he tulevat jaksamaan omassa työssään. Haluaisin siksi juuri sinun, nuori poronhoitaja, ymmärtävän sen tosiasian, että sinäkin tarvitset kuntoilua ja kunnon ylläpitoa jaksaaksesi omassa ammatissasi.

Miksi halusin kirjoittaa tästä aiheesta? Suurin syy on rakkaus poronhoitotyöhön. Kunnioitan tätä vanhaa ja arvokasta ammattia. Ihailen eritoten teitä nuoria poronhoitajia, jotka olette tehneet valintanne ja halunneet jäädä tänne pohjoiseen. Useimmat teistä ovat jo lapsesta saakka olleet vanhempien mukana poronhoidossa.

Varmasti tiedätkin jo ammatin haasteellisuuden. Ota siis minuun yhteyttä ja kerro toiveesi. Mistä toiminnasta hyötyisit eniten tai mistä olisit kiinnostunut? Anna idea Buorre boahtteáigi -projektille!

Hyvinvointia tulevaan poronhoitotyöhön!
Saara Ketola
Enontekiöllä 14.11.2016