Hyvää Joulua ja onnellista Uutta vuotta!

Buriid Juovllaid ja lihkolaš Ođđa jagi!
Pyereh Juovlah já luholâš Uđđâ ive!
Šiõǥǥ Rosttvid da leklvaž Ođđ ee `jj!

Vuosi 2014 on päättymäisillään. On aika luoda lyhyt katsaus yhdistyksen tämän vuoden toimintaan.

Yhdistyksen toiminnallinen johto vaihtui kesällä kun entinen toiminnanjohtaja Ristenrauna Magga jäi eläkkeelle ja uudeksi toiminnanjohtajaksi nimitettiin Juha Guttorm.

Yhdistys käynnisti vuoden aikana kaksi uutta hanketta, Buorre boahtteáigi ja Boađe mielde. Tunnustustakin yhdistys sai kun Raha-automaattiyhdistys myönsi Goaikkanas –päihdetyöhankkeelle Vaikuttavaa! -tunnustuspalkinnon. Yhdistys on toteuttanut tänä vuonna viisi hanketta, Birgen ruovttus, Goaikkanas, Buorre boahtteáigi, Boađe mielde ja Muittohallat. Enontekiön kunta ostaa SámiSoster ry:ltä Veahkki- toiminnan järjestämisen Enontekiöllä. Veahkki- toiminta on saamenkielistä, saamelaiserityistä vanhustyötä. Näissä hankkeissa sekä yhdistyksen yleis- ja taloushallinnossa on työllistynyt noin 13 henkilöä. . Mainittuihin hankkeisiin ja toimintaan voi tutustua tarkemmin kotisivuillamme.

Jatkamme myös ensi vuonna suositun blogimme kirjoittamista. Vuoden ensimmäisen blogin kirjoittaa toiminnanjohtaja, kirjoitus julkaistaan kotisivuillamme viikolla 2.

SámiSoster ry:n henkilöstö jää joululomalle. Nyt on aika kiittää teitä kaikkia kuluneesta vuodesta ja toivottaa rauhallista Joulua ja onnellista Uutta vuotta kaikille.

Levillä 10.12

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jouluterveisin,

Juha, Anne, Inger-Anne, Ristenrauna, Kai, Marketta, Elsa, Leena, Saara, Hanna, Ellen-Anne, Soili ja Marja

18.12.2014