Luovatuvan kevät 2015

Kevät on kääntynyt jo maaliskuulle, ja toinen vuosi Luovatuvan ”uusissa” tiloissa on menossa.

Created with Nokia Smart CamVuoden 2014 tammikuussa muutimme Luovatuvan entisen Hetan ala-asteen keittolatiloihin, suuren vapaaehtoisjoukon avustuksella. Toimintatilat pienenivät huomattavasti, mutta kaikesta huolimatta Luovatupa on sopeuttanut toimintansa hyvin. . Toiminta jatkuu Enontekiön kunnan ja seurakunnan ja SámiSoster ry:n hyvässä yhteistyössä.

Alun perin Luovatuvan toiminta-ajatus lähti v. 2006, kun Kirkkohallituksella oli jaossa rahaa syrjäytymisen ehkäisyyn seurakunnissa. Yhteisessä verkostopalaverissa tehtiin hakemus työnimelle ”toimintatupa” Enontekiön seurakunnan nimissä.

Yhteistyöhön lähti mukaan jo silloin Enontekiön kunta, joka antoi toiminnan käyttöön aiemmin vapautuneet Hetan ala-asteen luokkatilat, itseasiassa koko rakennuksen.

Alussa Enontekiön seurakunta ja kunta palkkasivat kumpikin yhden työntekijän ”toimintatuvalle”. Mukaan yhteistyöhön lähtivät silloin myös MLL Enontekiön osasto ja SPR:N Enontekiön osasto, ja tietenkin SámiSoster ry.

Ensimmäisten vuosien aikana toimintaa muokattiin ja kehitettiin, järjestettiin nimikisa, jonka jälkeen Luovatupa nimi vakiintui. Ja niin on vakiintunut myös koko Luovatuvan toimintamuoto, ja tänä päivänä se on jo osa Hetan palvelurakennetta.

Created with Nokia Smart CamPitkäaikaisena työntekijänä on Soili Tarkka, ja helmikuun 2015 puolivälissä SámiSoster ry palkkasi te-toimiston tuella Eijahelena Mäkitalon osa-aikaiseksi avustajaksi Soilille ja Luovatuvalle. Soili vastaa Luovatuvan toiminnasta, aukiolosta, siivouksesta ja asiakastyöstä kokonaisuudessaan, ja Eijahelena toimii hyvänä ja tarpeellisena apuna.

Luovatupa on avoinna koko Marjanpäivän viikonlopun, perjantaina 20.3. klo 9-15, lauantaina 21.3. klo 9-17 sekä sunnuntaina 22.3. klo 10–16. Piha-alueelle Enontekiön kehitys Oy järjestää perinnemarkkinat, jotka ovat avoinna samaan aikaan Luovatuvan kanssa. Sisällä on myynnissä kirpputorien lisäksi kahvia ja leivonnaisia, sekä arpajaisia erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin. Odotettavissa on siis tapahtumarikas viikonloppu.Pääsiäisen alusviikon eli viikon 14 Luovatupa on suljettu, työntekijöiden lomien vuoksi. Tänä vuonna maaliskuun viimeinen perjantai on 27.3., joten kaiken kaikkiaan Luovatupa on suljettuna 27.3.–6.4. välisen ajaa eli yhteensä 11 päivää. Toivottavasti tämä poikkeus aukioloissa ei aiheuta liian suuria vieroitusoireita asiakkaissamme.Seuraava poikkeuksellinen kiinniolo on Vapun päivänä eli 1.5., sekä Helatorstaiviikolla. Poikkeavista aukioloista ilmoitamme Enontekiön sanomien Muistilappupalstalla.

Luovatuvalle otetaan edelleen vastaan ehjiä ja ehdottoman puhtaita vaatteita ja kodintarvikkeita. Lahjoitustavaroita voi tuoda Luovatuvalle aukioloaikoina. Kaikki ylijäämä, käyttökelpoinen vaate ja taloustavara lähetetään Baltian maihin muutaman kerran vuodessa, yhteistyössä Kolarin helluntaiseurakunnan kanssa.

Lisätietoja Luovatuvan toiminnasta voi kysyä suoraan Luovatuvalta, puh. 0400 378 794 tai Leenalta puh. 040 742 8525.

Yhteistyöterveisin, kevätauringon paistaessa valkoisille hangille Hetassa 6.3.2015

Leena