Luontoyhteys

Yksi saamelaiskulttuurin ominaispiirteistä on vankka ja läheinen luontosuhde ja -yhteys sekä laaja luonnontuntemus. Saamelaisen maailmankuvan mukaan ihminen on ikään kuin yhtä ympäröivän luonnon kanssa. Luonto on merkinnyt saamelaisille samanaikaisesti kotia ja elinkeinoa, se on ollut portti menneisyyteen, mutta samalla luonnon merkeistä on ennustettu tulevaa. Luonto on usein määrittänyt puitteet esimerkiksi saamelaisten perinteisten elinkeinojen harjoittamiselle ja saamelaiset ovatkin usein mukailleet luonnon rytmiä.

Luonnon kiertokulku määrittää edelleenkin saamelaisen arkea ja elämää. Saamelaisessa kulttuurissa työt jakautuvat perinteisesti vuodenajoittain tehtäviin töihin ja kuunkierto on tärkeä osa saamelaista perinnettä. Esimerkiksi polttopuut kaadetaan alkukesästä, täydenkuun aikaan, jolloin niistä tulee kiinteät ja kuivat. Samoin kuun kierto määrittää kenkäheinien leikkaamisen elokuussa.  Työrytmi seuraa poronhoitovuoden vaiheita ja siihen kuuluvia toimia. Kevätkesään kuuluvat niin poronvasojen syntyminen, sisnan (poron talja joka on ollut talven lumen alla) pehmittäminen, pajun parkkien hakeminen metsästä ja parkin keittäminen sekä poronnahan parkitseminen ja pehmitys.  Saamenkäsitöiden tekemisessä valoisuudella on  paljon merkitystä, joten vaatteiden ompelut ja toisaalta duodjin (käsitöiden) materiaalien hankinnat kuuluvat kesään. Syyskesällä niin luontokin kuin ihminen valmistautuu talveen, joten kalastus, marjastus, talvivaatteiden tekeminen,  syysteurastus tai polttopuiden pilkkominen kuuluvat syksyyn.

Talvi on porojen erotusaikaa, ja silloin lähtee koko perhe mukaan poroaidalle. Siellä voi mennä muutama päivä tai viikko. Poroa hyödynnetään ruuaksi mahdollisimman tarkkaan, joten ruokatarvikkeiden ja myös käsitöiden raaka-aineiden hankinta kuuluvat varsinkin syystalveen.

Vuotuiskiertojärjestelmä, eli asuinympäristön vaihtaminen alueelta toiselle vuodenaikojen mukaan on ollut saamelaisille tyypillinen elämänmuoto. Vuotuiskiertojärjestelmä on myös tukenut saamelaisten tapaa käyttää ja hyödyntää luontoa säästeliäästi; luonnosta otetaan vain välttämätön, sillä saamelaisen elämänmuodon perustana on luonnonvarojen uusiutuminen. Ympäristön uusiutuminen on saamelaisille välttämätöntä, sillä kaikki saamelaisten perinteiset elinkeinot ovat riippuvaisia luonnosta. Vuotuiskierrosta hyviä esimerkkejä ovat porosaamelaisten harjoittama laidunkierto, joka varmistaa laidunmaiden luonnollisen uusiutumisen ja mahdollisimman vähäisen kulutuksen sekä kalastajasaamelaisten pyyntitavat, jotka eivät muuta kalojen pyyntikantoja.

Saamelaisessa kulttuurissa on läsnä myös luonnon aineeton ja näkymätön ulottuvuus; saamelaisia ympäröivään luontoon liittyy lukuisia myyttejä, tarinoita ja uskomuksia, jotka ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle suullisena perimätietona. Luontoon liittyvien myyttien ja uskomusten juuret ovat saamelaisessa mytologiassa ja vanhassa luonnonjumalia palvovassa uskonnossa. Saamelaisten vahvasta luontoyhteydestä ja luonnon merkityksestä kertoo myös se, että saamen kielessä on sadoittain luontoa ja sen ilmiöitä kuvaavia sanoja. Esimerkiksi lunta kuvaavia sanoja löytyy saamen kielestä satoja.

Aiheesta muualla: teokset ja artikkelit

Aikio, Aimo 2013: Luonnontuntemus luonnonvarojen käytön perustana. Teoksessa Päivi Magga & Eija Ojanlatva (toim.) Ealli Biras – Elävä ympäristö. Saamelainen kulttuuriympäristöohjelma. 142–143.

Aikio-Puoskari Ulla, Magga Päivi 2010: Kylä kulttuurien risteyksessä. Artikkelikokoelma Vuotson saamelaisista. Vuohču Sámiid Searvin 40-vuotisjuhlakirja.

Harlin, Eeva-Kristiina & Lehtola, Veli-Pekka 2007: Saamelaisalueen 10 000 vuotta arkeologin näkökulmasta. Peurakuopista kirkkokenttiin. 

Huuskonen, Marjut 2004: Stuora-Jovnnan ladut. Tenonsaamelaisten ympäristökertomusten maailmat.

Jefremoff, Irja 2013: Varriminen eli muutto talvipaikasta kesäpaikkaan: Työtä ja vapautta. Teoksessa Päivi Magga & Eija Ojanlatva (toim.) Ealli Biras – Elävä ympäristö. Saamelainen kulttuuriympäristöohjelma. 76–77.

Labba Ellenanne: Veahkki – saamelainen vanhustyö. Teoksessa SàmiSoster ry 2010 : Bálgá nala– Kulttuurisia erityispiirteitä etsimässä.

Lehtola, Veli-Pekka (toim.) 2003: Inari – Aanaar. Inarin historia jääkaudesta nykypäivään.

Lehtola, Veli-Pekka 2000: Yhdistyvä Saamenmaa. Teoksessa Jukka Pennanen & Klemetti Näkkäläjärvi (toim.) Siiddastallan.

Lehtola, Teuvo 2001:Saamelainen perintö. Kustannus-Puntsi

Olthuis, Marja-Liisa 2010: Inarinsaamen kasvinnimityö. Teoksessa Sirkka Saarinen, Kirsti Siitonen ja Tanja Vaittinen (toim.) Sanoista kirjakieliin. Juhlakirja Kaisa Häkkiselle 17. marraskuuta 2010. Linkki artikkeliin: http://www.sgr.fi/sust/sust259/sust259_olthuis.pdf

Pennanen, Jukka & Näkkäläjärvi, Klemetti (toim.) 2000: Siiddastallan – Siidoista kyliin. Luontosidonnainen saamelaiskulttuuri ja sen muuttuminen.

Seurujärvi-Kari, Irja 2000: Beaivvi mánát. Saamelaisten juuret ja nykyaika.

Turi, Johan 1910: Muitalus sámiid birra.

Helander-Renvall, Elina & Markkula Inkeri 2011: Luonnon monimuotoisuus ja saamelaiset. Biologista monimuotoisuutta koskevan artikla 8(j):n toimeenpanoa tukeva selvitys Suomen Saamelaisalueella.

Valkonen, Jarno 2008: Saamelainen luontosuhde. Käytännölliset ja kertomukselliset ulottuvuudet.

Vuolab-Lohi, Kaarina 2013: Paikannimet kertovat ympäristön käytöstä. Teoksessa Päivi Magga & Eija Ojanlatva (toim.) Ealli Biras – Elävä ympäristö. Saamelainen kulttuuriympäristöohjelma. 120–121.

Äikäs, Tiina 2009: Máttut – Máddagat.

Äikäs, Tiina 2011: Rantakiviltä tuntureille- Pyhät paikat saamelaisten rituaalisessa maisemassa.