Hyvinvointia luonnosta

IMG_9934Täällä pohjoisessa luonto on meille kaikille hyvin tärkeä. Luonnosta ammennamme hyvinvointia ja luonnolla on rauhoittava ja rentouttava vaikutus. Huonoina hetkinäkin luonnossa oleminen virkistää ja kohentaa mielialaa. Tähän johtopäätökseen ovat tulleet myös monet tutkijat, kun tutkimusten pohjalta on saatu uutta tietoa luonnon tervehdyttävistä ja kuntouttavista vaikutuksista. Myös omassa työssäni Goaikkanas – toiminnassa olen huomannut luonnon rauhoittavan vaikutuksen. Luonto tarjoaa ihmiselle hyvän ja turvallisen ympäristön tarkastella omaa elämäänsä. Mettäterapia-leireillä saamme yhdessä ihailla luonnon kauneutta ja kokea sen voimaannuttavaa vaikutusta.

 

NimetönNyt syksyllä marraskuussa olimme leirillä Käsivarressa. Siellä ollessamme kävimme metsässä kävelyllä. Puheen sorina täytti ympäröivän luonnon ja ajatuksemme vaelsivat vapaina. Käveltyämme ylös tunturille pysähdyimme katsomaan tunturikoivujen yläpuolella olevia auringon säteitä ja tyyneys täytti mielemme. Tunturin laella ollessamme huomiomme kiinnittyi muuttolintujen lähtötunnelmiin. Aivan kuin linnut olisivat tervehtineet ja jättäneet kesäjäähyväisensä ennen lähtöään pitkälle etelän matkalle. Kaikki tunsivat olevansa osa luontoa. Tämä tunne herätti minut entistä enemmän ymmärtämään luonnon merkitystä ja tärkeyttä.

Illalla kuun valossa kävelin ulkosaunasta pirttiin. Oli pimeää mutta kynttilöiden valo valaisi saunapolkua. Hämärässä kuitenkin kompastuin kuoppaan. Seuraavia saunaan menijöitä varoittelinkin polusta. Huomasin, kuinka paljon asiakkaittemme elämä muistuttaa luonnossa vaeltamista. Toisinaan pohjoistuuli tuiskuineen ravistelee ihmistä ja vastatuuleen kulkeminen on hyvin haastavaa. Taipaleella voi olla myös kuoppia, joihin kompastuu. Silloin on noustava korkealle tunturiin nähdäkseen kauas. Kun tuiskuista on selvitty ja tulee pouta, silloin voi myös lempeä etelätuuli hyväillä kasvoja. Elämä kääntyy myötätuuleen.

Näissä syksyisissä tunnelmissa haluan toivottaa blogini lukijoiden elämään myötätuulta. Nauttikaa raittiista syysilmoista ja hämärtyvistä kuutamoilloista. Toivon, että kynttilänvalo lämmittää mieltänne.

Goaikkanas – toiminta Inarissa

Goaikkanas-toiminta on laajennettu Inariin lokakuun alussa. Työntekijänä toimii Kai Jentala, hänet tavoittaa arkisin Inarin kirkonkylältä (entinen taksikoppi). Mettäterapia-leiri on aloittanut toiminnan Inarissa lupaavasti. Toivomme, että kaikki jotka tuntevat tarvitsevansa apua päihderiippuvuuteen ottavat rohkeasti yhteyttä Kaihin.

Syysterveisin,

Ellen Anne ja Kai 13.11.2014