Inarin toimintatupa – kodinomainen paikka toisenlaiseen kylästelyyn

Toimintatupa 1Inarissa on säännöllisesti toiminut Samisosterin matalan kynnyksen kohtaamispaikka, toimintatupa. Toimintatupa on avoinna joka tiistai, klo 10-14. Kävijöitä on kerrallaan keskimäärin kymmenkunta, mutta mukaan mahtuu enemmänkin.

Inarin kirkonkylän läheisyydessä asuu lähemmäs viisisataa yli 75-vuotiasta ikäihmistä. Välimatkat voivat olla satakin kilometriä, eikä ikäihmisille suunnattua aktivoivaa, hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa juuri ole. Tiistaisin on tarjolla toimintatupa, jossa ruokaillaan, seurustellaan ja toimitaan kullekin kerralle suunnitellun ohjelman mukaan, saameksi ja suomeksi. Ohjelmassa on ollut yhdessä leipomista, päivätansseja, yhdessä marjastamista ja tuolijumppaa.

Välillä kävijät toivovat itse jotain ohjelmaa, joka pyritään toteuttamaan resurssien rajoissa. Toiveina ovat olleet erilaiset lähialueille suuntautavat retket ja vaikkapa esimerkiksi tietovisailu.

Kävijöiden mielestä mukavaa on päästä tapaamaan muita saman ikäisiä ihmisiä, syödä ja kahvistella. Tärkeintä on kuitenkin vain jutustella muiden kanssa.

Toimintatupa 2

-Kylästelykulttuuri on kovasti muuttunut ajan myötä, eivätkä ihmiset enää kylästele toistensa luona kuten ennen. Toimintatupa on kodinomainen paikka, jonne on helppo tulla. Palautteen perusteella ihmiset kokevat tärkeimmäksi yhdessäolon, joka selvästi piristää ja virkistää kävijöitä, kertoo Samisosterin toiminnanjohtaja Ristenrauna Magga.

-Tavoitteena on, että tulevaisuudessa toimintatupa olisi useammin auki. Pyrkimyksenä on myös selvittää, miten saisimme syrjäkylien ihmiset toimintaan mukaan. Vai voisiko toiminta siirtyä syrjäkyliin?, pohtii Magga toimintatuvan tulevaisuutta.

Toimintatupa toimii seurakuntatalon päädyssä sijaitsevassa asunnossa, jonka seurakunta on luovuttanut Samisosterin toimintatuvan käyttöön. Tervetuloa joku tiistai tutustumaan, vaikkapa vain juomaan kupillinen kahvia. Siellä me ollaan, joka tiistai kymmenestä kahteen. Jos kiinnostuit ja haluat lisätietoja, ota rohkeasti yhteyttä puhelinnumeroon 040-1764130.

Kaija ja Inger-Anne