Toimistossa syyskiireitä

SámiSoster ry on ainoa saamelainen sosiaali- ja terveysalanyhdistys. Yhdistys on monialajärjestö ja saamelainen toimija suomalaisessa yhteiskunnassa, joten sen tehtävä on haastava mm. sen vuoksi että toimintaympäristö on rakentunut suomalaisen valtaväestön kulttuurin ja kielen pohjalta. Toimintakenttä on laaja maantieteellisesti ja kohderyhmiensäkin puolesta.

Saamelaisjärjestöjen toiminta on ollut ja on edelleenkin saamelaisväestölle tärkeä osallistumis- ja vaikuttamiskanava sekä saamelaisten kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien edistäjä. Ensimmäiset saamelaisyhdistykset perustettiin 1900- luvun alussa ja tavoitteena oli saamenkielen ja kulttuurin säilymisen turvaaminen. Nykyisin kaikissa saamelaisalueen kunnissa ja suurimmissa kaupungeissakin on paikallinen saamelaiskulttuuriyhdistys, joka toimii vapaaehtoistyön pohjalta ja tarjoaa osallistumismahdollisuuksia ja vertaistoimintaa saamelaisille.

”Järjestöt tarjoavat ihmisille mahdollisuuden osallistua, toimia ja vaikuttaa. Ne edistävät jäsenistönsä, jonkin erityisryhmän, väestönosan tai koko väestön terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia. Järjestöt ovat tärkeitä toimijoita hyvinvoinnin edistämisessä ja siihen liittyvien uusien toimintatapojen kehittämisessä. ”(Raha-automaattiyhdistys. avustusstrategia 2012–2015 s. 7)

altAtOMNOZyB9EP5ICLAVvzWHiqR-aAjDwXHiHdnT5WQLlu
SámiSoster ry on toimintavuosinaan toteuttanut yhteensä 20 eri kehittämishanketta saamelaisalueella. Tällä hetkellä hankkeita toimii Enontekiöllä ja Utsjoella. Hankkeet ovat olleet yleensä muutaman vuoden mittaisia ja yhteistyötä on vuosien varrella tehty hankkeissa ja eri tapahtumissa. Vuosien mittaan yhteistyökumppaneina ovat olleet saamelaisalueen kunnat, seurakunnat, Saamelaiskäräjät, Saamelaisneuvosto, Suomen saamelaisnuoret, Kolttien kyläkokous, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, Sininauhaliitto, Saamelaisalueen koulutuskeskus, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Vanhustyön keskusliitto, Kynnys ry, Lapin Ensi- ja turvakoti, Rovalan Setlementti, SPR Lapin piiri, Lapin yliopisto, Evankelisluterilaisen kirkon Saamelaistyö, Lapin ammattikorkeakoulu, Thule Instituutti, Oulun Yliopisto, SámiRadio, Metsähallitus, Johtti Sápmelaccat ry, SámiDuodji Ry, Mela, TE-toimistot, Inarin kunta/Nuorisotyö, Sodankylän nuorisovaltuusto, Ranuan nuorisovaltuusto, Tornion nuorisoneuvosto, Maaseudun terveys ja Lomahuolto, Parasta lapsille Ry, Microsoft, Lapin muistiyhdistys, Soste, Sisäasianministeriö, Lapin liitto, Riku, Aspa. SámiSoster on toimintansa aikana, vuodesta 1997 lähtien, työllistänyt yhteensä 45 henkilöä. Tällä hetkellä meitä työskentelee yhteensä 13 henkilöä SámiSoster ry:ssä.
Nettisivuja ja blogiamme seuraamalla voit lukea ajankohtaisista toiminnoistamme ja tapahtumista, joihin voit rohkeasti tulla osallistumaan tai voit hakeutua jäseneksemme, jolloin pääset vaikuttamaan SámiSosterin toimintaan, tuomaan aktiivisesti ideoita kehittämisen kohteiksi ja tukemaan projektityöntekijöitämme tuoden aktiivisesti kentän ääntä kuuluviin! Tiedotamme tapahtumista myös ihan perinteisesti paikallislehtien järjestöpalstoilla ja SámiRadion kautta.
Tällä hetkellä hankkeita toimii Enontekiöllä ja Utsjoella sekä etsimme parhaillaan työntekijää Inariin. Toimistoja sijaitsee Inarissa, Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa sekä Hetassa Kautokeinon tienvarressa, rivihalleilla, Sakkin toimitiloissa. Tämän lisäksi Enontekiön kunta ja Utsjoen kunta tarjoavat meidän kahdelle työntekijällemme toimistohuoneet kunnanvirastosta. Inarin toimistossa, jossa meitä työskentelee yhteensä kolme henkilöä; toiminnanjohtaja, kehittämispäällikkö ja toimistosihteeri, valmistellaan yhdessä projektityöntekijöidemme kanssa parhaillaan ensivuoden toimintarahoitushakemuksia kehittämishankkeisiin ja koko järjestön toimintaan. Jokaiselle hankkeelle haetaan rahoitusta joka vuosi vaikka periaatteessa rahoitussuunnitelma olisikin esimerkiksi kolmelle vuodelle tehty Raha-automaattiyhdistyksessä. Yleistoiminnan suunnitelmia tehdään jo useaksi vuodeksi eteenpäin.
Otamme mielellämme vastaan kehittämisideoita, tarpeita ja ehdotuksia ja toivotamme ihmiset tervetulleeksi toimistoihimme.

Viimeviikolla Sajokseen kokoontui mittava joukko alan toimijoita Lapin sosiaali- ja terveysturvan päiville ”Kaikki muuttuu – mikä säilyy?”-teeman ympärille. Meidän järjestömme koko henkilöstö osallistui myös kuulemaan ajankohtaisia asioita joita päivien aikana käsiteltiin; ohjelmassa mm peruspalveluministeri kävi läpi uudistuvia lakeja sosiaali- ja terveysalalta. Saamelaisten näkökulmaa puheenvuoroihin toi Utsjoen vastaava lääkäri Heidi Eriksen, sekä saamelaiskäräjiltä Pia Ruotsala.

altAr_C7HHqGlo-karkCRPLXnDQgR5vh5Kl_TFLAe-W8Y9Y

Viikko huipentui vielä Hettaan ja siellä pidettyihin Väärtipäiviin. Esittelimme tapahtumapaikalla kävijöille toimintaamme ja lisäksi halukkaat pääsivät testaamaan millainen oma ruokarytmi, unirytmi, arkirytmi tai liikuntarytmi on erillisellä rytmipyörällä, lue lisää rytmittomat.fi

altAsUSOi2T2LHGpp1MUp3BIDIVm-1WPnZ6qe33Zc8QpEez

altAtf_k2ZDddV5G0BRX-NOOsT34YPOWf0Q41womD_VmV1O

 

 

Syyskuuhun iloa ja reippautta toivottelevat Inger-Anne ja Anne 16.9.2014