Saamelaiset ovat perinteisesti harjoittaneet useita eri elinkeinoja ja elinkeinot ovat olleet vahvasti sidoksissa saamelaiseen luonnonläheiseen ja luontoa kunnioittavaan elämänmuotoon. Eri saamelaisryhmät ovat harjoittaneet eri elinkeinoja riippuen ryhmän asuinympäristöstä ja -alueesta. Suomen perustuslaissa saamelaisiksi perinteisiksi elinkeinoiksi luokituttavat poronhoito, kalastus ja metsästys. Saamelaiskäräjien mukaan perinteisiin elinkeinoihin lasketaan myös edellä mainittujen lisäksi keräily ja saamen käsityö eli Duodji (Saamelaiskäräjät 2015).
Poronhoito on satoja vuosia vanha, sukupolvelta toiselle peritty elinkeino ja perinteinen elämäntapa. Poronhoito onkin saamelaiskulttuuria ylläpitävistä elinkeinoista tärkein ja sillä on merkittävä rooli saamelaisen identiteetin sekä kulttuurimaiseman rakentajana. Poronhoidon arvellaan alkaneen peuranpyynnistä. Peuranpyynnin hiivuttua saamelaiset alkoivat harjoittaa pienimuotoista poronhoitoa peuroja kesyttämällä. Vähitellen poromäärät kuitenkin kasvoivat ja elinkeino muuttui suurporonhoidoksi eli täyspaimentolaisuudeksi. Täyspaimentolaisuuteen kuului niin sanottu jutaaminen eli ympäröivän luonnon ja porojen vuotuiskierron myötäileminen. Poro määräsi ihmisen liikkumisesta ja asumisesta; porosaamelaiset liikkuivat tokan mukana sisämaasta merenrannalle ja takaisin vuodenaikojen ja porojen rytmissä. Suomessa 1800-luvun uudet rajajärjestelyt johtivat kuitenkin poromäärien pienenemiseen, jutaavan elämäntavan hiipumisen ja lopulta täyspaimentolaisuuden kaatumiseen (Lehtola 1997).
Nykyäänkin saamelainen poronhoito myötäilee vuodenkiertoa ja luonnon rytmiä. Saamelaisporonhoito perustuu porojen paimentamiseen laajoilla luonnonlaitumilla, mutta maa-alueita käytetään kevyesti. Laidunten kestävä käyttö onkin iso osa saamelaista poronhoitoa ja ihanteellisesti se ei juuri jätä jälkiä maastoon. Laidunalueita vaihdetaan tarvittaessa ja talvi- ja kesälaitumet erotetaan toisistaan (Aikio 2013).
Poron ja poronhoidon tärkeydestä kertoi – ja kertoo edelleen – se, että porosaamelaiset hyödyntävät poroa mahdollisimman paljon ja tarkasti. Poro on ollut keskeinen kulkuväline ja kuljetusväline poronhoidossa ennen kuin moottorikelkat otettiin käyttöön. Porosta hyödynnetään ravinnoksi paitsi lihat myös sisäelimet, poronnahkaa käytetään sekä käsitöiden raaka-aineena että käyttötarvikkeissa. Luuta ja sarvia hyödynnetään niin käyttöesineiden valmistuksessa kuin taidekäsitöissä.
Poronhoito on edelleen näkyvä osa saamelaista kulttuuria ja yksi sen kulmakivistä, vaikka nykyään enää noin viides saamelaisista omistaa poroja. Vajaa kolmannes Suomen poronomistajista asuu saamelaisalueella ja koko Suomen eloporoista saamelaisalueella on noin 41 prosenttia. Suomessa poronhoidon perustana on poronhoitolaki, jonka mukaisesti poronhoitoa harjoitetaan paliskuntajärjestelmän kautta. Paliskunta on porotalouden hallinnollinen ja alueellinen yksikkö (Angeli 2013).
Toinen merkittävä saamelaisten perinteinen elinkeino on kalastus. Kalastus on toiminut pääelinkeinona Tenojokivarren sekä Inarinjärven ympäristön kalastajasaamelaisille. Lohenpyynti on jo pitkään ollut merkittävä elinkeino ja kulttuurin osa Tenojoen vesistöalueen saamelaisille. Lohi on ollut Tenon alueen tärkein luonnonvara; se on ollut niin ravinnontuoja kuin maksuvälinekin. Perinteisiä lohenpyyntimuotoja ovat esimerkiksi erilaiset padot, verkot ja kulkutus. Lohella on edelleen merkittävä rooli esimerkiksi Utsjoen väestön ruokkijana ja toimeentulon tuojana. (Pieski 2013.) Myös inarinsaamelaisille kalastus on ollut pääelinkeino. Inarinsaamelaiset ovat kalastaneet pääasiallisesti Inarinjärvellä, mutta myös Inarin alueen joista. Tyypillisiä saaliskaloja ovat olleet harjus, hauki, ahven ja siika (Siida, Anarâš 2015).
Duodji eli saamelainen käsityö voidaan myös laskea yhdeksi saamelaisten perinteisistä elinkeinoista. Alun perin duodji on ollut arjen tarpeiden ja käytännöllisyyden sanelemaa, mutta myöhemmin käsityöhön on tullut mukaan myös esteettinen näkökulma. Saamelaiskulttuurille ominainen vahva luontosuhde näkyy myös saamelaisessa käsityössä, sillä materiaaleja hankittaessa luontoa on hyödynnetty säästeliäästi. Saamen käsityö tunnetaan erityisesti esineiden kauniista muotoilusta ja koristelusta.
Perinteisiä saamen käsityömateriaaleja ovat esimerkiksi puu, kuten koivu, mänty ja kuusi. Puusta valmistetaan muun muassa puukonkahvat, kuksat ja muut käyttöastiat sekä veneet ja reet. Kaikkein tunnetuin duodjin raaka-aine lienee kuitenkin porosta saatava materiaali: nahka, talja, luu ja sarvi. Poronnahasta ommellaan muun muassa kengät ja laukut ja luusta valmistetaan esimerkiksi puukonkahvat sekä -tupet. Perinteisiksi duodjin materiaaleiksi mielletään myös verka, silkki, kulta ja hopea. Verkaa käytetään saamenpuvussa ja siihen liittyvissä asusteissa, silkistä puolestaan ommellaan saamenpuvun kanssa käytettävä huivi. Kultaa ja hopeaa käytetään lähinnä koruihin, kuten riskuihin ja vyönappeihin, mutta myös astioihin kuten juoma-astioihin ja lusikkoihin.
Nykyään duodjia ei valmisteta enää pelkästään omaan käyttöön ja arjen tarpeisiin, vaan myös myytäväksi. Nuoret käsityöläiset yhdistelevät rohkeasti uutta ja vanhaa, perinteistä saamelaista käsityötä ja moderneja vaikutteita. Esimerkiksi saamenpukuja ommellaan nykyään muistakin materiaaleista kuin verasta.
Saamelaiskäsityötä suojelemaan on luotu myös oma tavaramerkkinsä, joka osoittaa käsityön aidoksi saamelaiseksi käsityöksi ja on merkkinä siitä, että duodji on edelleen elävä saamelainen perinne. Merkki edellyttää, että käsityö on tehty vanhan perinteen ja vanhojen mallien mukaisesti. Uudet sovelletut työ- ja käyttötavat eivät kuitenkaan estä merkin käyttöä. Sámi Duodji -tavaramerkillä ei merkitä tuotteita, jotka on tarkoitettu matkamuistoksi ja joilla ei ole perinteistä käyttötarkoitusta (Sáme Duodji 2015).
Lisätietoa:
- Paliskuntain yhdistys: www.paliskunnat.fi
- Poronhoitolaki: www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1990/19900848
- Sámi Duodji ry: www.duodjishop.fi/
- Inga Näkkäläjärvi kertoo saamelaisperheen työnjaosta ja duodjista Yle Sápmi Elävä Arkisto -haastattelussa: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/09/28/iskko-inga-hupma-dassearvvu-ja-duddjoma-birra-1984-ja-1993
- Saamelaisalueen koulutuskeskus: http://www.sogsakk.fi
- Siida, Anarâš verkkonäyttely: www.samimuseum.fi/anaras/
- Saamelaiskäräjät: http://www.samediggi.fi/
Aiheesta muualla: teokset ja artikkelit
Aikio, Antti 2013: Saamelaisen poronhoidon oikeussuojasta maankäytössä. Teoksessa Päivi Magga & Eija Ojanlatva (toim.) Ealli Biras-Elävä ympäristö. Saamelainen kulttuuriympäristöohjelma. 226–227.
Aikio, Maria Sofia 2005: Deanu- ja Ohcejohlegiid kulturinventeren: loahpparapoarta. Tenon- ja Utsjoenlaaksojen kulttuuri-inventointi: loppuraportti.
Aikio-Puoskari Ulla, Magga Päivi 2010: Kylä kulttuurien risteyksessä. Artikkelikokoelma Vuotson saamelaisista. Vuohču Sámiid Searvin 40-vuotisjuhlakirja.
Angeli, Maaren 2013: Saamelaisalueen poronhoito. Teoksessa Päivi Magga & Eija Ojanlatva (toim.) Ealli Biras – Elävä ympäristö. Saamelainen kulttuuriympäristöohjelma.150–153.
Helander, Elina 2013: Tenon kullepyynti osana vanhaa siidajärjestystä. Teoksessa Päivi Magga & Eija Ojanlatva (toim.) Ealli Biras – Elävä ympäristö. Saamelainen kulttuuriympäristöohjelma. 135–136.
Hirvonen, Vuokko 2013: Luonnonkäytöstä käsitöiden raaka-aineena. Teoksessa Päivi Magga & Eija Ojanlatva (toim.) Ealli Biras – Elävä ympäristö. Saamelainen kulttuuriympäristöohjelma. 144–146.
Huuskonen, Marjut 2004: Stuora-Jovnnan ladut. Tenonsaamelaisten ympäristökertomusten maailmat.
Jefremoff, Irja 2001: Varriistâllâm. Inarinsaamelaisten vuotuismuutto.
Lehtola, Veli-Pekka 1997: Saamelaiset – Historia, yhteiskunta, taide. 23–27.
Lehtola, Veli-Pekka 1997: Saamelaiset – Historia, yhteiskunta, taide. 114–115.
Länsman, Anni-Siiri 2004: Väärtisuhteet Lapin matkailussa: kulttuurianalyysi suomalaisten ja saamelaisten kohtaamisesta.
Magga, Anne Maria 2012: Pedot – monimuotoisen luonnon osa vai saamelaisen poronhoidon voimattomuuden symboli? Petokäsitykset ja diskurssit saamelaisten poronhoitajien ja suurpetojen suojelua ajavan diskurssikoalition välisessä petokiistassa vuosina 2010–2011. Linkki pro gradu – tutkimukseen: http://www.oulu.fi/giellagas/tiedostot/Gradut/Anne-Maria%20Magga/Anne-Maria%20Magga%20gradu.pdf
Magga, Päivi 2013: Vesistörakentamisen vaikutukset saamelaiskulttuuriin. Teoksessa Päivi Magga & Eija Ojanlatva (toim.) Ealli Biras – Elävä ympäristö. Saamelainen kulttuuriympäristöohjelma. 196–197.
Magga, Päivi 2010: Vuomaselkä – poroaidallinen kulttuuriperintöä. Kylä kulttuurien risteyksessä. Artikkelikokoelma Vuotson saamelaisista.
Magga, Ristenrauna 2013: Veaján bures boazodoalus. Selvitys poronhoitajien työhyvinvoinnin edistämisen ongelmista saamelaisalueella. Linkki julkaisuun: http://www.samisoster.fi/wp-content/uploads/2014/09/Veajan-bures-boazodoalus-.SamiSoster-ry-2013-pdf.pdf
Magga, Sigga-Marja 2012: Saamelainen käsityö duodji kansallisen identiteetin rakentajana. Teoksessa Veli-Pekka Lehtola, Ulla Piela & Hanna Snellman (toim.) Saamenmaa. Kulttuuritieteellisiä näkökulmia. 216–225.
Magga, Sigga-Marja 2010: Vapauden rajat ja ulottuvuudet. Kirjoittamattomat säännöt duodjin ja saamelaisen muotoilun mahdollisuuksina ja rajoittajina.
(Linkki pro gradu -tutkielmaan: (http://www.oulu.fi/giellagas/tiedostot/Gradut/Sigga-Marjan%20gradu/Vapauden%20rajat%20gradu.pdf))
Niska, Leena 2007: Porotutkimus tänään: Raportti monitieteisen porotutkimuksen näkökulmista.
Nuorgam, Piia 2009: Duodjin eli saamelaisen käsityön oikeudellinen suoja perinteisenä kulttuuri-ilmaisuna.
Pieski, Pentti 2013: Tenon kalastus – Pyyntipaikkojen ja saaliin jakaminen. Teoksessa Päivi Magga & Eija Ojanlatva (toim.) Ealli Biras – Elävä ympäristö. Saamelainen kulttuuriympäristöohjelma. 137–139.
Saijets, Mika (2005): Boazonamahusat. Leksikála semantihkalaš guorahallan bohcco ahke-, sohkabealle-, guolga- ja čoarvenamahusain Báišduoddara bálgosis.
Saamelaisalueen koulutuskeskus: Goaro goaro! Poronnahan ja turkiksen ompelun opaskirja. Linkki opaskirjaan: http://www.boazu.fi/kaavasivusto/tiedostot/Poro_muotiin_opaskirja.pdf
Sámi Duodji ry 2010: Suomen saamelaispuvut.
Solbakk, Aage 2003: Joddu: Deanu luossabivdohistorjá – bivdobiergasat – doahpagat.